Virallisesti Suomen valtion velkaantuminen jatkuu tänä vuonna runsaan viiden miljardin euron nettovelkaantumisella. Ja ensi vuoden budjettihahmotelmien perusteella velkaantuminen jatkuu myös ensi vuonna miljardien eurojen uudella velkarahoituksella.Mutta epävirallisesti valtion velkaantuminen aidosti ulkopuolisille velkojille taittui laskuun jo pari vuotta sitten ja jatkaa paraikaakin laskuaan.Tarkalleen ottaen valtion velkaantumisen epävirallinen taitekohta koitti vuoden 2015 lokakuussa.Siitä lähtien valtio on saanut kaiken alijäämien kattamiseen tarvitsemansa uuden lainarahan kokonaan omistamansa keskuspankin, Suomen Pankin, rahahanoista.
Jäljempänä Hurri toteaa, korkotasoon viitaten, Suomen Pankin valtion velkakirjaostojen johtaneen tilanteeseen, jossa valtio saa kirjaimellisesti ilmaista tai sitäkin halvempaa rahoitusta.
Patrizio Lainà linkittää Twitterissä Hurrin artikkeliin ja toteaa seuraavaa:
Valtion aito #velkaantuminen taittunut jo lokakuussa 2015. Hallitus voi olla levollisin mielin. https://t.co/SN9VMknfqk— Patrizio Lainà (@PatrizioLaina) August 20, 2017
Siinä missä Hurri ei mielestäni täysin suoraan sano, että keskuspankin hallussa olevat obligaatiot eivät ole valtiolle aitoa velkaa, ei Lainà jätä mitään arvailujen varaan. (Tulkitsen toki Hurrinkin tätä tarkoittavan, koska hän puhuu valtion velkaantumisen epävirallisesta taitekohdasta.)
Nähdäkseni Lainà on kuitenkin väärässä. Keskuspankin hallussa olevat obligaatiot ovat aitoa julkista velkaa.
Nollakorkoinen velka, jota voi kyllä kutsua ilmaiseksi rahoitukseksi – rahoituksen hinnastahan puhuttaessa tarkoitetaan yleensä korkoa –, on aitoa velkaa sekin. Aidon velan kriteerinä[1] pitäisin sitä, että pienenevätkö velallisen rahavarat (~ tilin saldo) kun velka maksetaan takaisin.
Otetaan esimerkki, jota käytin myös Lainàn kanssa käymässäni Twitter-keskustelussa:
Jos obligaatio on jonkin valtion viraston hallussa, niin tuon obligaation takaisinmaksu ei pienennä valtion rahavaroja. Rahaa siirretään oikeasta taskusta vasempaan, tai kuten Lainà sanoo, tämä on "kirjanpitoa vain". Takaisinmaksu voidaan periaatteessa hoitaa valtion sisäisessä kirjanpidossa, koskematta Valtiokonttorin rahavaroihin.
Mutta jos obligaatio on Suomen Pankin hallussa, pienentää tuon obligaation takaisinmaksu Valtiokonttorin rahavaroja lisäämättä minkään toisen valtion yksikön rahavaroja – ei edes keskuspankin, vaikka sitä ei luetakaan yleensä valtion yksiköksi. Valtion näkökulmasta lopputulos on täsmälleen sama kuin se olisi siinä tapauksessa, että obligaatio olisi ollut yleisön hallussa.
Jos tämä ei ole aitoa velkaa, niin mikä sitten on?
Niin Lainà kuin Hurrikin näyttää perustavan näkemyksensä sille, että Suomen Pankki on Suomen valtion omistama. Ja jos olen velkaa itse omistamalleni taholle, niin kuulostaisi melko järkeenkäyvältä ajatella, että tuo ei ole aitoa velkaa (olen velkaa itselleni). Mutta tämä ajatus on ristiriidassa käytännön kanssa, kuten juuri totesimme. Velan takaisinmaksu luo reiän Valtiokonttorin rahavaroihin, ja jos se haluaa paikata tuon reiän, niin se tapahtuu yleensä joko verottamalla tai laskemalla liikkeelle obligaatioita. Tämäkään ei eroa mitenkään tilanteesta, jossa alkuperäinen obligaatio olisi ollut yleisön hallussa.
Missä Lainà ja Hurri sitten menevät vikaan?
Pankki, ja etenkin Suomen Pankki keskuspankkina, eroaa muista velkojista siinä, että se ei koskaan vastaanota velalliselta rahaa velan takaisinmaksun yhteydessä. Takaisinmaksuun käytetty raha yksinkertaisesti katoaa, ja siten se ei ole enää Valtiokonttorin käytettävissä, eikä keskuspankki voi sitä sille myöskään palauttaa. Tämän vuoksi Suomen Pankkia ei oikeastaan tulisi, ainakaan jos halutaan välttää ideatason ja käytännön ristiriita, mieltää valtion velkojaksi tässä tapauksessa. Suomen Pankki näyttäytyy käytännössä pikemminkin velkakirjanpitäjänä, joka kirjaa Valtiokonttorin rahavaroja pois (debet-kirjaus) ja samalla merkitsee obligaation takaisinmaksetuksi (kredit-kirjaus).[2] Yhtä kaikki, Valtiokonttorin rahavarat pienenevät ja (aito) velka kirjataan maksetuksi.
Kaikki mitä yllä sanon pätisi muuten myös tapauksessa, jossa Nalle Wahlroos omistaisi 100 % Nordean osakkeista ja hänellä olisi asuntovelkaa Nordeasta. Tuo olisi hänelle yhtä lailla aitoa velkaa. (Lainà vaikuttaa Twitter-keskustelumme perusteella olevan tästäkin eri mieltä.)
Jos Lainà on sitä mieltä, että kyseessä ei ole aito velka koska ollaan velkaa itselle, niin hänen tulisi osoittaa minun olevan väärässä ja näyttää, että tällaisen velan takaisinmaksu ei vaikuta velallisen talouteen samalla tavalla kuin vaikuttaisi ulkopuoliselle taholle suoritettu velan takaisinmaksu.
[1] Vaihtoehtoisia kriteerejä varmasti löytyy, ja mielelläni näistä keskustelen.
[2] Jokainen voi toki tarkastella asiaa itselleen luontevasta näkökulmasta, kunhan välttää virhepäätelmät. Aiemmista blogikirjoituksistani saa hieman kuvaa siitä, että mihin minun ehdottamani näkökulma perustuu. Tarina alkaa tästä.
