Monday, May 9, 2016

Maksun määritelmästä

Kysymys: Mitä eroa on maksulla ja maksulupauksella?

Vastaus: Jälkimmäinen ei ole maksu.

Tätä vastausta voimme tuskin pitää tyydyttävänä. Jos olisin kysynyt että mitä eroa on kissalla ja koiralla, ja saisin vastaukseksi että jälkimmäinen ei ole kissa, niin saattaisin hermostua. Jos sattuisin olemaan positiivisella tuulella, niin tulkitsisin tämän niin että vastaaja haluaa tehdä näin alkuun selväksi että kyse on kahdesta toisensa poissulkevasta asiasta tai asiantilasta. Sana maksulupaus kertoo meille että on olemassa joku joka on luvannut maksaa, mutta ei ole vielä maksanut. Näin ollen maksu ja maksulupaus voidaan nähdä toisensa poissulkevina käsitteinä.

Mikä sitten on maksu? Maksu sanana viittaa joko kauppatapahtumaan (transaktio) tai velkaan. Maksuun liittyy (vähintään) kaksi osapuolta. Maksaja maksaa joko ostamansa hyödykkeet tai velkansa. Maksun saaja saa maksun joko myymistään hyödykkeistä tai myöntämänsä luoton takaisinmaksuna. Vaihtoehtoisesti voimme yleistää tämän niin, että maksu viittaa aina vain velkasuhteeseen, ja kauppatilanteessa ostajan nähdään velkaantuvan myyjälle ikään kuin automaattisesti ostohetkellä ja näin hänen tulee suorittaa myyjälle maksu koska on tälle velkaa.

Jos joku antaa toiselle henkilökohtaisen maksulupauksen, toisin sanoen lupaa maksaa myöhemmin, ja tämä toinen tuon lupauksen hyväksyy, niin on syntynyt velkasuhde: lupauksen antaja on velallinen ja lupauksen saanut on velkoja. Onkin luontevaa ajatella, että velan olemassaolo kertoo meille siitä että maksua ei ole tapahtunut.

Voimmeko näin hyväksyä väittämän, jonka mukaan ostaja ei ole maksanut ostoksiaan jos hänen velkansa kasvaa oston myötä? Entä väittämän jonka mukaan myyjä ei ole saanut maksua jos hänen saatavansa, jotka edustavat muiden velkaa hänelle, kasvavat myynnin myötä? Tämä kuulostaisi loogiselta. Mutta jos toteamme nämä väittämät tosiksi, niin törmäämme käsitteellisiin ongelmiin.

Tarkastellaanpa tilannetta, jossa maksulupaus ei ole velallisen/ostajan oma, vaan jonkun kolmannen, yleisesti luotetun tahon maksulupaus. Jos Warren Buffett kirjoittaa 1000 dollarin maksulupauksen, niin moni varmasti ottaa sen mielellään vastaan, luottaen Buffettin kykyyn ja haluun pitää lupauksensa. Ja jos olen saanut tuon Buffettin maksulupauksen käsiini, niin voin ostaa sen avulla jotakin niin että en jää myyjälle mitään velkaa. Usein sanotaan, että tällaisessa tapauksessa tuo maksulupaus toimii ikään kuin rahana. Ja että sillä voi maksaa. Maksulla näytetään usein tarkoitettavan sitä ettei ostajan ja myyjän välille jää suoraa velkasuhdetta. Olen maksanut ostokseni jos voin kävellä kaupasta ulos ilman velvollisuutta toimittaa myyjälle myöhemmin mitään. Ostaja on maksanut myyjälle jos ostajalle ei jää maksuvelvoitetta myyjän suuntaan. Tämä maksun määritelmä vastaa melko hyvin yleistä käsitystä, jonka mukaan voin maksaa ostokseni luottokortilla. Näin siitä huolimatta, että luottokortin käytön myötä minulle syntyy velkaa ja myyjälle saatavia.

Samaan aikaan voimme kuitenkin melko perustellusti väittää, että jos myyjälle annetaan maksulupaus -- kenen tahansa maksulupaus --, niin hän ei ole saanut maksua. Myyjä saa maksun kun tuo lupaus täytetään. Samoin ostajan voidaan katsoa maksaneen ostoksensa vasta kun hänellä ei siihen liittyen ole velkaa; asunto maksetaan lopulta työllä, ei asuntolainalla.

Näyttäisi siltä, että olemme tottuneet käyttämään sanaa 'maksu' kahdessa eri merkityksessä. Kauppatilanteessa tapahtuu maksu, vaikka myyjä saakin hyvityksen (/vastikkeen/korvauksen) myymistään hyödykkeistä vasta myöhemmin ja ostaja mahdollisesti hyvittää (/kompensoi) ostamansa hyödykkeet samoin vasta myöhemmin.  Edellisen virkkeen mukaisessa maksussa on kyse kahden nimetyn osapuolen välisen velkasuhteen päättämisestä, tai välttämisestä, eikä mistään muusta. Myyjän myymistään hyödykkeistä saaman hyvityksen osalta voimme tarkastella kauppatilannetta erikseen pelkästään myyjän näkökulmasta. Myyjä luopuu hyödykkeestä ja saa tästä vastikkeeksi Warren Buffettin allekirjoittaman maksulupauksen. Ostaja vastaanottaa hyödykkeen ja antaa myyjälle siitä vastineeksi Buffettin allekirjoittaman maksulupauksen. Olemme tottuneet sanomaan, että kyseisessä kauppatilanteessa tapahtuu maksu, kunhan kyseinen ostaja ei ole Warren Buffett itse. Mutta mitä merkitystä itse myyjälle on sillä oliko ostaja Buffett vai joku toinen? Kummassakaan tapauksessa ei myyjä ole saanut vastiketta myymilleen hyödykkeille, vaan saa sen vasta myöhemmin.

Ainakin yleisessä kielenkäytössä 'hyvitys', 'korvaus' ja 'vastike' nähdään yleensä 'maksun' synonyymeinä. Ja kyllä taloustieteilijöidenkin näkee sanovan, että he periaatteessa, oikeastaan maksavat asuntonsa työllä ja samoin saavat palkkansa, maksun työstään, erilaisten kuluttamiensa hyödykkeiden muodossa.

Tutkitaanpa seuraavaksi miltä maksut näyttävät vaihtokauppataloudessa. Jos mylläri ostaa maanviljelijältä vehnää, niin mylläri voi maksaa ostoksensa jauhoilla. Vaihtoehtoisesti viljelijä voi ostaa mylläriltä jauhoja ja maksaa ostoksensa vehnällä. Voimme määritellä saman kaupan myös niin, että viljelijä maksaa myllärin jauhamispalvelun vehnällä. Viljelijä luovuttaa myllärille 20 säkkiä vehnää jauhettavaksi ja noutaa myöhemmin 19 vehnäsäkin verran jauhoja, myllärin pidättäessä maksuna jauhamisesta yhden vehnäsäkin -- joko omaan käyttöönsä tai eteenpäin myytäväksi.
Missä kohtaa viljelijän ja myllärin välillä tapahtuu maksuja? Vastaus riippuu siitä miten kauppa on määritelty; mitä ostetaan ja mitä myydään. Vaihdannassa kumpikin osapuoli toimii sekä myyjänä että ostajana samanaikaisesti. Jos myllärillä on antaa viljelijälle heti 19 vehnäsäkin verran jauhoja vastineeksi 20 vehnäsäkistä, niin voimme sanoa että kaupassa mylläri maksaa jauhoilla ja viljelijä maksaa vehnällä, molempien toimiessa ostajana. Edelleen samassa kaupassa -- näkökulmaa vaihtaessamme -- myyjänä toimiessaan viljelijä saa maksun jauhoina ja mylläri vehnänä.

Maksu-käsite muuttuu asteen mielekkäämmäksi kun on kyse selvästä velkasuhteesta. Jos myllärillä ei ole heti antaa viljelijälle jauhoja, niin syntyy velka. Mylläri on velkaa viljelijälle 19 vehnäsäkin verran jauhoja; viljelijällä on saman verran saatavia mylläriltä. Mylläri lupaa maksaa velkansa viljelijälle toimittamalla tälle jauhoja seuraavana päivänä. Viljelijä möi ja toimitti vehnän myllärille, mutta hän ei saanut siitä maksua, vaan sai ainoastaan lupauksen myöhemmästä maksusta.

Entä jos viljelijä ei kaipaa jauhoja? Mylläri voi ehdottaa, että hän kirjoittaa lapun joka oikeuttaa viljelijän huomenna lunastamaan myllärin veljeltä, teurastajalta, kilon naudanlihaa. Viljelijälle maistuisi pihvi. Lisäksi teurastajaa ja mylläriä pidetään yleisesti kylän luotettavimpina miehinä, joten viljelijällä ei ole pienintäkään syytä epäillä etteikö hän saisi lihaa huomenna. Näin hän hyväksyy myllärin ehdotuksen.

Mietitäänpä miten maksu-käsite istuu tähän tilanteeseen. Onko mielekästä sanoa, että mylläri maksoi viljelijälle kaupantekohetkellä? Mielestäni ei. Mielekkäämpää olisi esittää asia niin, että mylläri ehdotti että teurastaja suorittaa maksun viljelijälle myllärin puolesta huomenna, ja tämä ehdotus kelpasi viljelijälle. Myllärin ei tarvitse maksaa viljelijälle jos viljelijälle sopii se että joku muu maksaa hänelle myllärin puolesta. Viljelijälle muodostui saatavia teurastajalta, siinä missä hänelle olisi muodostunut saatavia mylläriltä jos hän olisi hyväksynyt myllärin lupauksen toimittaa hänelle jauhoja huomenna.

Jos seuraamme tässä yleistä käsitystä ja tulkitsemme myllärin maksaneen viljelijälle koska myllärille ei jäänyt kaupan jälkeen maksuvelvoitetta viljelijän suuntaan, niin päädymme tilanteeseen jossa viljelijä on saanut mylläriltä maksun, mutta samalla viljelijän saatavat ovat kasvaneet kaupan myötä. Tämä maksun määritelmä johtaa myös kahteen toisistaan eroavaan maksun määritelmään, sillä olemme tottuneet ajattelemaan että vaihtokauppataloudessa maksut suoritetaan hyödykkeiden muodossa.


Tarkoitukseni ei ole tässä esittää viimeistä sanaa siinä mitä tulee maksun määritelmään, vaan toivon että tämä paikoittain hapuileva kirjoitus toimisi jonkinlaisena keskustelunavauksena. Se mitä kaipaisin taloustieteilijöiltä olisi ensinnäkin yksiselitteinen määritelmä maksulle: mitkä edellä käsittelemäni yleisen kielenkäytön mukaiset merkitykset se kattaa ja mitä ei. Maksaako teurastaja viljelijälle myllärin puolesta vai maksaako mylläri viljelijälle? Toisin sanoen, saako viljelijä maksun lihan vai teurastajan "lihantoimituslupauksen" muodossa?

16 comments:

  1. Ehkä tässä on ongelmana se, että yrität löytää universaalia määritelmää "maksulle" ilman institutionaalista rajausta? Vrt. "Minusta luontevimmat, loogisimmat määritelmät maksulle ja saatavalle tekevät näistä poissulkevia käsitteitä"

    Maksuksi voidaan määritellä sopimusta joka oikeuttaa vastakirjauksen tekemiseen velkojan kirjanpitoon ja joka samalla vapautta velallisen maksusitoumuksesta. Voidaan esim. sopia, että vastakirjaus tehdään siirtämällä Myllärin saaminen Teurastajalta Viljelijälle. Jos Teurastajalle tämä sopii, eli antaa hyväksynnän sille, että Teurastajan velka Myllärille siirretään Viljelijän saamiseksi Viljelijän kirjanpitoon, niin silloin tapahtuu vastakirjaus josta seuraa ainakin kaksi asiaa: (1) Mylläri vapautuu velastaan Viljelijälle; (2) Viljelijän tilikarttaan lisätään Teurastajan tili, johon merkitään saaminen. Ensimmäisessä kohdassa Mylläri on "maksanut" velkansa Viljelijälle siirtämällä saamisoikeuden Teurastajan lihaan Viljelijälle. Jälkimmäisessä kohdassa Teurastaja on "maksanut" kun hän luovuttaa lihat Viljelijälle. Kahdella eri toimenpiteellä on saavutettu sama asia, eli Viljelijän kirjanpidon saamisen vastakirjaus.

    Tätä ketjua voidaan tietysti jatkaa, jolloin kuvaan astuu vaikkapa Kalastajan velka Teurastajalle jne. Voidaan tietysti ajatella, että Viljelijälle lopullista maksua ei ole suoritettu, ennen kuin Viljelijä saa jonkun konkreettisen hyödykkeen. Mutta heti kun yhteisöllisesti tai institutionaalisesti määrätään, että jonkun maksulupaus toimii laillisena maksuvälineenä (legal tender), niin tällaista "lopullista" maksua katsotaan suoritetuksi aina kun tällainen maksulupaus tarjotaan Viljelijälle.

    En siis näe tässä kovinkaan suurta käsitteellistä ongelmaa. Esimerkiksi jos Viljelijä olikin alun perin velkaa Teurastajalle, jolloin Myllärin velka Viljelijälle lopulta maksetaan siten, että Myllärin velka Viljelijälle kuitataan siirtämällä Teurastajan saamisoikeus Myllärille.

    ReplyDelete
  2. Voi tosiaan sanoa että haen jonkinlaista universaalia määritelmää maksulle. Syitä miksi näen sen tarpeelliseksi on monia. Tässä summittaisessa järjestyksessä muutamia:

    Haluaisin päästä eroon käsitteestä 'lopullinen maksu' (final payment), jota taloustieteilijätkin käyttävät. Tällä yleensä tarkoitetaan esimerkkini puitteissa sitä kun viljelijä saa teurastajalta lihaa. Jos tuo on lopullinen maksu, niin tällöin meillä on oltava 'välimaksu' (intermediate payment) joka on se myllärin "maksu" viljelijälle teurastajan lihalupauksen muodossa. Näiden kahden eroa mielestäni myös hämmentää jonkin verran se että yleensä rinnastetaan maksu rahassa ja maksu hyödykkeissä ("in kind"), vaikka edellinen näyttäisi olevan välimaksu ja jälkimmäinen lopullinen maksu.

    Toinen syy on se, että edelleen valtaosa ihmisistä (ja tähän joukkoon kuuluu myös taloustieteilijöitä) hahmottaa rahan jonkinlaisena hyödykkeenä. Tuollaisesta näkökulmasta maksu-käsite vaikuttaa tietysti vähemmän ongelmalliselta. Se miksi näen ongelmia siinä miten käytämme maksu-sanaa liittyy tietysti siihen kuinka raha todellisuudessa kuvastaa velkasuhdetta.

    Luultavasti se syvimmäinen syy nykyisen maksu-käsitteen kyseenalaistamiselleni löytyy siitä, että yritän hahmottaa kokonaisuutta: sitä kuinka velka (sis. raha) toimii makrotasolla. Olen tässä parin vuoden ajan työstänyt jotakin minkä näen uutena makroteoriana ja tämän prosessin aikana olen joutunut miettimään uudestaan näitä jonkinlaisia "aksioomia"; tämä jotta voisin rakentaa toimivan teorian. Ja minusta vaikuttaa siltä että asiat loksahtavat ajatuksen tasolla paikoilleen kun maksun määrittelee 'lopulliseksi maksuksi' ja luopuu noista 'välimaksuista' (joita ei ohiteta tietenkään vaan ne määritellään muutoksiksi velkakirjanpidossa). Tämä voi olla vähän hämärää tässä vaiheessa, mutta kunhan tiedät että taustalla on jokin suurempi kokonaisuus.

    Jatkan vielä myöhemmin, nyt pitää rientää!

    ReplyDelete
  3. Kuten sanoin, niin tapamme käyttää maksu-sanaa istuu hyvin nimenomaan hyödykerahakäsitykseen. Voi maksaa joko sillä rahahyödykkeellä tai sitten ei-rahahyödykkeillä ("in kind"). Voin olla väärässä, mutta vaikuttaa siltä että maksaminen maksulupauksilla nousee nimenomaan sitä kautta että on ymmärretty maksulupauksien toimivan rahana, ja rahallahan on voitava maksaa.

    Olen joka tapauksessa päättänyt määritellä maksun niin kuin 'lopullinen maksu' (hyödykkeissä) yleensä ymmärretään. Tämän seurauksena meidän on erotettava ostajan ja myyjän tilanne toisistaan. Maksuja voi suorittaa vain myymällä (kuten Mitchell-Inneskin taisi todeta?). Ja jos myyjä ei tietyssä kaupassa suorita maksua, niin hänelle kerääntyy saatavia. Ostajan taas on oltava myynyt aiemmin (jolloin hän ostaessaan saa maksun, kuten viljelijä teurastajalta) tai muuten hänelle kertyy vastattavia.

    Ymmärrätkö mitä haen takaa?

    ReplyDelete
  4. Maksua siis käytetään kahdessa eri merkityksessä.

    K: "Oletko maksanut auton jonka ostit?"

    V1: "En, ostin sen luotolla ja vielä on velkaa maksamatta."

    V2: "Kyllä, vaikkakin luotolla."

    Välissä voi olla pankin sijaan vaikka rahoitusyhtiö.

    Toinen esimerkki oli se kun Ahokas, Holappa ja Pursiainen puhuivat velkojen maksusta kun he tarkoittivat niiden rullausta / obligaation kuoletusta. He kyllä ymmärtävät eron, mutta se ero ei käy selväksi kun käyttää tuollaista kieltä.

    ReplyDelete
  5. Ymmärrän toki mitä haet takaa. Motiivisi perustuu kahteen asiaan: (A) haluat eroon "välimaksusta" määrittelemällä sen pelkäksi "kirjanpitomuutokseksi", odottamaan "oikeata" maksua; (B) makroteoriaan jossa aikaintervalli käsittää maksusitoumuksen aiheuttajaa ja sen päättymistä yhtenä loogisena aikakokonaisuutena; tällöin Myllärin saamisen siirto Viljelijälle ei vielä aiheuta järjestelmään lopullista maksusitoumuksen päättymistä, se vain siirtää sen yhdellä aikajaksolla eteenpäin, eri toimijalle, Teurastajalle. Eli maksusitoumus syntyy ajankohtana t0, ja vasta kun Teurastaja lopulta luovuttaa lihat Viljelijälle, on lopullinen maksu suoritettu ajankohtana tn

    B on tässä avainasemassa. Ja tähän ajattelin puuttua eriävällä mielipiteellä. Mielestäni empiirisessä makroteoriassa historiallinen aika tulisi olla tärkeämmässä roolissa kuin looginen aika. Vaikka aikajanassa [t0, t1, t2, … tn] on helpompi analysoida maksukäsitettä eräänlaisena elinkaarikuvauksena, väittäisin, että realismi kuitenkin puoltaa t0 ja tn poisjättämistä. Näin ollen yhteiskunnan taloudellisia suhteita tarkastellaan siten, että ei ole kaiken alkua, eikä kaiken loppua; joku on aina velkaa jollekin, ja joku jää aina velkaa jollekin; järjestelmässä on siis aina jokin avoin positio. Ei siis ole tarvetta yleiselle tasapainoajattelulle, jossa kaikki avoimet positiot aina saadaan suljettua loogisessa ajassa. Historiallisessa (reaalisessa) ajassa näin ei koskaan kuitenkaan tapahdu. Tällainen tarkastelutapa luo tilaa pragmaattisemmalle määritelmälle maksu-käsitteelle.

    Voimme siis jättää pois käsitettä "välimaksu" toteamalla, että välimaksutkin voivat olla "lopullisia/oikeita" jonkun toimijan näkökannalta, vaikka järjestelmään jää avoimia velkasuhteita. Mylläri on maksanut Viljelijälle koska hän vapautuu maksuvelvoitteesta, vaikka Viljelijä ei vielä ole saanut Teurastajalta lihoja. Riittää, että makrotasolla rajaamme analyysiä t0+1 ja tn-1 väliseen historialliseen aikaan. Näin samalla tavalla valtio vapautuu obligaation asettamasta maksuvelvoitteesta vaikka kuittaisikin sen pois rahanluonnilla.

    Yhteenvetona:
    (i) jos hyväksymme sen, että järjestelmässä on aina avoimia positioita, niin voimme myös hyväksyä…
    (ii) että valtio voi maksaa obligaation pois päiväjärjestyksestä vaikka keskuspankille jäisikin tästä vastattavaa.

    ReplyDelete
  6. Hyväksyn avoimet positiot. Tasapainoajattelu on minulle vierasta. Voitaneen hyväksyä se että valtion velkaa on maksettu pois aina kun budjetti on ylijäämäinen ja sitä velkaa syntyy kun budjetti alijäämäinen? Obligaatiot vs. rahapohja liittyvät sitten siihen että millaisen muodon tuo velka ottaa?

    Oletko lukenut Kocherlakotan "Money is memory"? Siinä hän puhuu siitä kuinka toiset tietävät että John (tai Mary vai kuka oli) on luovuttanut jo hyödykkeitä koska hänellä on rahaa. Näinhän ei tietenkään todellisuudessa ole. Ja se on yksi syy minun valinnalleni. Myllärillä ei välttämättä ollut saatavia teurastajalta, vaan hänelle saattaa syntyä velka teurastajan suuntaan kun hän lupaa viljelijälle että teurastaja maksaa hänen puolestaan. Eli "välimaksun" tapahtuessa kukaan ei välttämättä ole vielä luopunut yhtään mistään (muusta kuin korkeintaan osasta luottoaan / mahdollisuuttaan velkaantua).

    ReplyDelete
  7. Voidaan myös miettiä onko aina mielekästä käsitteellisesti samaistaa keskuspankin rahapohjavelkaa valtion obligaatiovelkaan samaksi kategoriaksi (velka). Etenkin jos asiaa katsotaan kassavirtaperspektiivistä ja jos keskuspankin reserveille mätkäistään negatiivinen korko.

    Valtion velka (3 % kuponkikorko) vaihtuu keskuspankin vastattaviin jossa -0,4 % korko. Valtion kannalta velan korkovirta pysyy negatiivisena puhtaalla rullauksella jos i > 0; mutta muuttuu positiiviseksi jos se vaihtaa muotoa. Niin kauan kuin muodoilla on vastakkaiset korkosuunnat, niin velkojen käsitteellinen yhdenvertaistamminen voi olla astetta hankalampaa.

    ReplyDelete
  8. Totta kai koroilla on merkitystä. Itse en tosin aseta kovin suurta painoarvoa koron etumerkille, vaan korkojen välinen ero on se millä on väliä. Etumerkillä näyttää olevan väliä jos katsoo asioita kassavirtaperspektiivistä, mutta minä en katso :) Minulle ei oikeastaan ole olemassa kassa-/raha*virtoja*.

    Osaatko muuten sanoa, että miksi rahaa ja sen historiaa selitettäessä aina viitataan samalla raha-sanalla niin puhtaaseen hyödykerahaan (kuten savukkeet vankiloissa) kuin myös "fiat-rahaan"? Itse näen niin että jos "fiat-rahaa" ja sen historiaa kuvaillaan, niin siinä pitäisi lähteä liikkeelle velasta/luotosta. Mitä mieltä itse olet?

    ReplyDelete
  9. "Minulle ei oikeastaan ole olemassa kassa-/raha*virtoja*." … Makroteoriasi käsitteistön mukaan ehkä ei. Mutta se mitä "kassavirta" edustaa on tietenkin nykyisessä rahataloudessa, joka pitkälti perustuu velkakirjanpitoon, erittäin tärkeä asia. Lähes kaikilla maksusitoumuksilla, saamisilla, veloilla, tai millä käsitteellä niitä kuvataankaan, on aikarajoitteita joidenka puitteissa suorituksia tulee tehdä.

    Vaihdossahan hyödyketuotannon sosiaaliset järjestelmäpiirteet ilmenevät. Ennen kaikkea siten, että hyödyketuotanto ja muut työsuoritteet mitataan rahassa, usein vielä niin, että tuotantojärjestelmän logiikkaa muokataan rahatuottoa ja sen kannattavuutta suosivaksi. Money out > money in. Jos hyödyketuotantopiiri ilman rahaa näyttäytyy tällaiselta: C – P – C^, jossa P = tuotannossa syntyvä arvonlisä joka näkyy lopputuotteen vaihtoarvon lisäyksenä C^, (eli C^ > C). Niin rahan mukaantulo ja rooli arvon säilyttäjänä muuttaa sen tällaiseksi: M – C – P – C^ – M^. Eli modernissa rahataloudessa on suuri määrä toimijoita joille [C-P-C^] on vain instrumentaalinen laajemmassa M^ > M suunnitelmassa.

    Olet tietenkin oikeassa, että olisi syytä paremmin tuoda esille modernin rahan velka-/luottoluonnetta. Mutta samalla pitäisi ehkä myös muistaa, että tähän liittyy laajemminkin credere-/credibility ulottuvuus. Eli taseen vastaavat ovat myös tärkeässä roolissa silloin kun tarkastellaan rahaa jonkun vastattavana. Ilman tätä, emme voi kovin hyvin selittää M^ > M motiivia tai logiikkaa. Ja tällöin konseptuaalinen ero rahan ja hyödykkeen välillä ei aina ole kovinkaan suuri – toki paljon suurempi Zimbabwessa kuin esimerkiksi Sveitsissä tai Yhdysvalloissa.

    __________
    Sivujuoni. Onko kullalla, bondeilla tai muilla hyödykkeillä sittenkään niin suuri ero taseen vastaavina erinä? Toisin sanoen: Millä vastattavalla on suurin luottamusta herättävä arvo, jonka ansiosta vastattavien (maksulupausten) arvo säilyy? Kultakanta-aikana USA:ssa valtio ainakin kertaalleen putsasi pankkisektorin taseen kullat itselleen: Valtio haki ensin lainaa pankeilta ja tämän jälkeen nosti lainasumman kultana (jolla osti sotatarvikkeita ulkomailta). Pankkien vastaavat oli tämän jälkeen kovin heikoissa kantimissa. Alun perin oli tarkoitus, että taseiden vastaavat toimisivat hyödykelogiikkaa hyödyntäen (Real Bills Doctrine), mutta lopulta sinne valikoituikin enemmän valtion bondeja (kun tarvittiin lisää vaihdon välinettä). Näin USA:han syntyi nykyinen yksityinen-julkinen hybridijärjestelmä (Fed).

    ReplyDelete
  10. Sanoit: "Jos hyödyketuotantopiiri ilman rahaa näyttäytyy tällaiselta: C – P – C^, jossa P = tuotannossa syntyvä arvonlisä joka näkyy lopputuotteen vaihtoarvon lisäyksenä C^, (eli C^ > C). Niin rahan mukaantulo ja rooli arvon säilyttäjänä muuttaa sen tällaiseksi: M – C – P – C^ – M^. Eli modernissa rahataloudessa on suuri määrä toimijoita joille [C-P-C^] on vain instrumentaalinen laajemmassa M^ > M suunnitelmassa."

    En tiedä mikä on vakiintunut merkintätapa, mutta kuulostaa hieman erikoiselta että P olisi tässä jokin välivaihe. Ehkä C + P = C^? Tuotantoprosessi on sitten se missä C, joka edustaa jonkinlaista hyödykenippua, muuttuu C^:ksi (C -> C^). (South Parkin kalsaritonttujen liikesuunnitelmaa mukaillen: Phase 1: C; Phase 2: ?; Phase 3: C^). No, ehkä tuolla ei ole niin väliä. Voi olla että käsitin väärin. Jos rinnastamme C:n tuotantokustannuksiin, niin sitten voimme tietysti kysyä että onko P vain osa C:tä, mutta ei mennä nyt sinne.

    Yrityksen (tilinpidon) näkökulmasta tietysti M^ > M -logiikassa on paljonkin järkeä, mutta eikö meidän kuitenkin ole aina lopulta palattava kotitalouksien tasolle? Kaikki alkaa C:stä ja päättyy C:hen; siinä välissä on vain kirjanpitoa saatavista ja vastattavista. (Keynes Treatisessään: "Human effort and human consumption are the ultimate matters from which alone economic transactions are capable of deriving any significance.")

    Lähestyn rahaa puhtaasti mittayksikkönä (vaikkakin erilaisena kuin sentti tai kilogramma). Sen vuoksi Marxista tutut C-M-C ja M-C-M ovat harhaanjohtavia, antaessaan kuvan M:stä jonkinlaisena hyödykkeenä johon C vaihdetaan, ja M:stä mahdollisena päätepisteenä. Mittayksikkö ei tietenkään voi olla päätepiste.

    Kuvailisin tätä jotakuinkin näin: Kun C:tä hankitaan/ostetaan tuotantoa varten, niin on sovittava C:n rahassa ilmaistu hinta. Tämän jälkeen voimme ilmaista tuotantoon käytettävän C:n vaikka euroissa. Tuotos on sitten C^, millä tarkoitan nyt sitä että se on fyysisesti eri kuin C (muokattu, yhdistelty versio). Kun myymme C^:n, niin saamme sillekin euromääräisen hinnan, ja voimme todeta onko C^ > C. Myynnin seurauksena yhteisön kirjanpitoon tehdään merkintä siitä että olemme luopuneet C^:stä (arvo euroissa) saamatta mitään (muuta) vastinetta (kuin merkinnän kirjanpitoon siitä ettemme ole saaneet vastinetta myymästämme C^:stä). Minun näkökulmastani katsottuna meillä ei ole hallussamme mitään M:ää. Eihän merkintä kirjanpidossa edes voi olla kenenkään hallussa.

    Näin "rahan" ja hyödykkeen konseptuaalinen ero on minulle hyvin selvä. Jonkinlaisesta mikronäkökulmasta ei tietenkään ole suurta eroa sillä onko minulla hallussani 1000 euron arvosta hyödykkeitä vai onko yhteisön kirjanpidossa merkintä siitä että minulla on saatavana (ei nimetyltä taholta) hyödykkeitä 1000 euron arvosta, olettaen että tämä antaa minulle mahdollisuuden nuo hyödykkeet koska tahansa hankkia. Ja tämä antaa tietysti mikrotasolla hyvin konkreettisen, tai ainakin syystä konkreettisena koetun, arvon noille kirjanpitomerkinnöille, vaikka makrotason tarkastelussa niillä ei vastaavaa arvoa olekaan.

    Olemme jo aika kaukana maksun määritelmästä :) Toivottavasti tästä ääneen ajattelusta kuitenkin oli jotakin iloa. Mielelläni luen kommenttejasi ja yritän ymmärtää että mitä haet takaa -- mistään ihan peruskurssien (joita en pahemmin ole käynyt, kirjanpitäjä kun olen) materiaalista kun ei taida olla kyse?

    ReplyDelete
  11. P = production, esim. kasa puuvillaa (C) muuttuu tuotantoprosessissa (P) sarjaksi T-paitoja (C^). En tosin usko, että M^ kannattaa tulkita jonain päätepisteenä. Se vain kuvastaa toimintalogiikkaa joka vaikuttaa tuotantojärjestelmään valikoivasti. Ehkä olisi parempi erottaa piirit toisistaan Ci-Pi-Ci^, Cj-Pj-Cj^ jne. jotta paremmin nähdään miten M^ > M logiikka jatkuvasti asettaa tuotantopiirit i ja j rahatuoton vertailun ja potentiaalisen rahapanostuksen piiriin. M^ ei siis ole päätepiste, vaan [M^> M] toimii eräänlaisena järjestelmän sääntelevänä mekanismina. Keynesin abstraktia sanomaa voitaisiin hieman muuntaa käytännöllisempään suuntaan: Rahatuloilla on väliä nimenomaan siksi, että ne vaikuttavat mihin "effort" ja "consumption" kohdistetaan. En usko että Keynes pahastuisi, olihan rahalla keskeinen asema hänen lähestymistavassaan.

    Tottahan toki… ollaan aika kaukana maksun määritelmästä.

    Ajattelinkin että kirjanpito on lähellä sydäntäsi. Oletko muuten jo lukenut Dirk J. Bezmerin (2010) "Understanding financial crisis through accounting models"?

    ReplyDelete
  12. Olen tuon Bezemerin paperin joskus pikaisesti lukaissut, mutta kiitos muistutuksesta -- luin nyt uudestaan! Se näyttäisi tarjoavan jonkinlaisen pohjan meidänkin keskustelulle.

    Ensinnäkin, taustoista sen verran että kuulun nimenomaan niihin jotka ovat kauhistelleet "velkakuplaa", eli jotakuinkin tuohon Bezemerin accounting model -porukkaan (johon tosiaan kuuluu niin "itävaltaisia" kuin jälkikeynesiläisiäkin, kuten myös ei-taloustieteilijöitä, mm. sijoittajia). Omaan maisterin paperit laskentatoimesta, mutta minulle itselleni tuli itse asiassa yllätyksenä, melko myöhäisessä vaiheessa, se kuinka läheisesti kehittelemäni teoria lopulta liittyi kirjanpitoon. Lähdin aikanaan tutkimaan velkaa makrotasolla, koska joskus 2010-2013 en pystynyt mitenkään ymmärtämään miten kaikki eivät näe asioita niin kuin esimerkiksi BIS (White ja Borio), joka varoitti velan kasvun älyttömyydestä. Vaihtoehtona oli suurin piirtein sekoaminen tai sitten oman teorian kehittäminen -- jos näillä nyt on ylipäätään eroa. Selvästi nykyteorioissa, myös "accounting-puolella", oli puutteita koska ne eivät pystyneet vakuuttamaan vastapuolta (älykkäitä ihmisiä molemmilla puolilla).

    Minulla on sellainen tunne että teoriassani olisi kyse jonkinlaisesta "synteesistä". Vaikuttaa siltä että välillä tunnut, rahan merkitystä painottaessasi, argumentoivan niin kuin minä edustaisin valtavirtaa. Vai olenko väärässä? Ja kuitenkin minä keskityn nimenomaan luottojärjestelmään ja velkaan, vaikkakin yritän kuvata niitä tavalla jossa ei ole sijaa "rahalle" ja "rahavirroille". (Voiko muuten myös "flow of fundsin" suomentaa rahavirraksi? "Funds" on aina kuulostanut melko epätarkalta ilmaisulta.).

    Sanot: " [M^> M] toimii eräänlaisena järjestelmän sääntelevänä mekanismina"

    Mutta onko tässä sen kummemmasta kyse kuin että rahamääräinen kirjanpito/laskenta toimii järjestelmän sääntelevänä mekanismina? Kahdenkertainen kirjanpito, osakeyhtiö ja modernit pankit ovat peräisin 1100-1300-luvulta Pohjois-Italiasta, ja kapitalismin syntykin usein liitetään tähän. Kahdenkertainen kirjanpitohan on se mikä kapitalismin ("pääoman" kartuttaminen, julkiset yhtiöt tilinpäätöksineen ja taseineen) mahdollistaa. (Ks. esim. http://www.univ-paris13.fr/cepn/IMG/pdf/texte2_cepn_150612.pdf ja http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1045235483710087)

    Jos Bezemerin termein puhutaan, niin minua kiinnostaa kyllä saatava- ja vastattava-/velkavarannot, ja muutokset niissä. Mutta en näe noita muutoksia varsinaisina virtoina. Eli jos yhteen suuntaan on hyödykevirta, niin tämä aiheuttaa muutoksia (velka)kirjanpidossa, mutta nuo muutokset eivät tarkoita sitä että on olemassa toiseen suuntaan "rahavirta". (Tätä haen takaa edellisessä blogikirjoituksessani, eli "tilisiirto" ei tarkoita että yhdeltä tililtä siirtyy rahaa toiselle tilille. En tietenkään kuvittele että kukaan luulisi ihan fyysistä rahaa siirtyvän tililtä toiselle, vaan tarkoitan ettei edes ajatuksen tasolla tarvitsisi nähdä tällaisia "rahavirtoja".)

    Rahavirta-ajattelun avulla pystyy kyllä hahmottamaan monia asioita, mutta se johtaa lopulta ongelmiin kun yrittää hahmottaa "isoa kuvaa". Voin myöhemmin palata tähän tarkemmin, jos sinua kiinnostaa!

    ReplyDelete
  13. Eiköhän virtamääre vain tarkoita aikaperusteisia muutoksia velkakirjanpitoon? Mielestäni rahavirta-ajattelulla on ainakin se hyvä puoli, että auttaa hahmottamaan rahataloudelle tärkeitä aikarajoituksia jonka puitteissa "maksuista" täytyy suoriutua. Tiettyjä aikarajoitteisia ja systemaattisia muutoksia velkakirjanpitoon (flow) täytyy tapahtua jotta taloudellinen toiminta ei häiriinny, myös makrotasolla.

    ReplyDelete
  14. Rahavirta-ajattelulla en tarkoittanut kassavirta-ajattelua, vaan sitä kuinka hahmotamme järjestelmää tavalla jossa yhdeltä tililtä siirtyy jotakin (rahaa, e-rahaa, velkakirjoja) toiselle tilille. Tämähän on vain metafora, joka on epätarkka muun muassa sen vuoksi että tililtä jonka saldo on nolla ei voi siirtää mitään; kun sille tehdään debet-kirjaus, niin sen saldo muuttuu negatiiviseksi. Jos fysiikkavertausta hakee, niin tulee mieleen "spooky action at a distance": yhden tilin saldo kasvaa ja toisen tilin saldo pienenee saman verran, ilman että tilien välillä liikkuu mitään.

    Näin rahan kiertoteoriassa (monetary circuit) törmätään lopulta ongelmiin. Ei ole rahaa joka kiertäisi taloudessa kunnes se katoaa velanmaksun myötä.

    Ei tällä nähdäkseni ole mitään tekemistä aikarajoitusten kanssa.

    ReplyDelete
  15. Hmm, muuttuuko tilin saldo tosiaan negatiiviseksi? Ajattelin vain, että kahdenkertaisen kirjanpidon peruselementti on se, että negatiivisia kirjauksia ei tehdä. Joten mielestäni tilikartasta täytyisi löytyä jokin muu (velka) tili, joka kasvaa (positiivisella määrällä). Mutta jo se, että hahmotamme ikään kuin oikaisten positiivisia ja negatiivisia kirjauksia, tuntuu minusta liippaavan melko läheltä tätä kiisteltyä "virta" metaforaa. Aikarajoitus liittyy mm siihen, että jos näitä negatiivisia "virtoja" akkumuloituu liikaa, ilman "vastavirtoja" (toki: kaikki tämä voidaan mieltää velkatilikirjauksiksi ja niiden vastakirjauksiksi), tietyn ajan puitteessa, niin firmojen ja taloudelliset toimijoiden solvenssikysymkset astuvat esiin.

    Muuten huomasin BoE:n johtajan myös käyttävän tuota money-memory-metaforaa äskettäin. Mark Carney 16.06.2016:

    "The financial globalisation these innovations enabled was built on a much earlier, simpler, and more profoundly transformational development: the ledger. For there is no finance without the ability to record transactions, balances, and obligations.

    Money and credit, the universal instruments of commerce, could not exist without this most fundamental of financial technologies, which allows debits and credits to be netted off; debt to circulate as currency; money to replace memory; and with it, trade to expand exponentially."

    http://www.bankofengland.co.uk/publications/Documents/speeches/2016/speech914.pdf

    ReplyDelete
  16. Kiitos Carney-lainauksesta! En oikein ymmärrä, että miten tilikirja (ledger) mahdollistaa muistin korvaamisen rahalla. Muistihan korvataan nimenomaan tilikirjalla/kirjanpidolla, eli muistiinmerkitsemisjärjestelmällä. Se että raha toimii ikään kuin muistina johtuu tietysti siitä että raha on osa tuota kirjanpitoa.

    Negatiivisella saldolla tarkoitin sitä, että kun pankkitilille tehdään debet-kirjaus joka ylittää suuruudeltaan mahdollisen aiemman kredit-saldon, niin tilille syntyy kredit- tai nollasaldon sijaan debet-saldo joka pankkitilin tapauksessa vastaa negatiivista saldoa. Mahdollinen erillinen "lainatili" on lähinnä tekninen seikka. Luottolimiitin (overdraft) tapauksessahan tili "vedetään miinukselle" eli sille muodostuu debet-saldo. (Tätä ihasteli mm. David Hume: https://en.wikipedia.org/wiki/Overdraft) Itse yleensä tarkastelun helpottamiseksi netotan "käyttötilin" ja "lainatilin", ikään kuin "perinteisen lainan" sijaan kyseessä oli luottolimiitti. Tähän liittyen muuten jo Keynes (Treatise) aikanaan totesi, oikeansuuntaisesti, että raha-aggregaatteihin tulisi sisällyttää myös käyttämättömät luottolimiitit.

    Virtametafora kosahtaa siis siihen, että on vaikea sanoa sellaisen virtaavan mitä ei ole olemassakaan. Kun väitetty virta lähtee tililtä jonka saldo on ennen virtaamista nolla ja päätyy tilille jonka saldoksi muodostuu virran sinne saavuttua nolla, niin voi kai hyvällä syyllä kysyä että mikä tässä oikein virtasi? (Schumpeter muuten muistaakseni pohdiskeli hieman samansuuntaisia joissakin kirjoituksissaan jotka on myöhemmin koottu teokseen "Treatise on Money". Kyse ei tuossa ollut mistään yhtenäisestä teoriasta, ennemminkin "filosofoinnista".)

    Tilien välisten virtojen sijaan on tosiaan parempi puhua kahdelle eri tilille tehdyistä vastakkaisista kirjauksista.

    En muista onko tullut jo selväksi, että en näe pankin olevan tallettajille velkaa enkä "lainanottajien" olevan pankille velkaa? Minulle ei siis keskuspankkiraha missään nimessä kuvaa keskuspankin velkaa sen rahan haltijalle.

    ReplyDelete