Luonnon leikkaa halki väistämätön dualismi, niin että jokainen olio on puolikas ja viittaa toiseen olioon tullakseen kokonaiseksi: niin henki ja aine, mies ja nainen, subjektiivinen ja objektiivinen, sisään ja ulos, yllä ja alla, liike ja lepo, jaa ja ei.
– Ralph Waldo Emerson[1]
Aamupalan monimuotoisuus ei enää levännyt nyyttikestiperiaatteen varassa, vaan vaihdannan koura oli saanut siitäkin tukevan otteen: appelsiineja eurolla kaksi ja persikoita kolme. Niin muuttuu maailma. Hedelmät vaihtoivat tiuhaa tahtia omistajaa. Nyljettyä oravaakin yritti Lauri tarjota, mutta se ei aamupalaksi kenellekään kelvannut. Vaihdanta synnytti myös uusia velkasuhteita ”B-ihmisten” herätessä suoraan ruokapöytään nälkäisinä ja tyhjin käsin.
Tuomas oli juuri puristanut appelsiinimehua puolikkaan tyhjäksi kaiverretun kookospähkinän verran, kun hän muisti 10 euron velkansa Laurille. Hän käveli Laurin luokse ja kysyi voisiko hän maksaa neljän euron edestä velkaa kuudesta appelsiinista puristetulla appelsiinimehulla. Puhehan oli ollut 10 kilosta suolaa, mutta hän oli ymmärtänyt ettei Lauri välttämättä juuri nyt kaipaa niin paljoa suolaa. Vastapuristettu appelsiinimehu kelpasi mainiosti Laurille ja näin Tuomaksen velka pieneni kuuteen euroon.
Eero oli herännyt aamulla niin, että hänen unessa pyörittelemänsä ajatus oli jatkunut katkeamatta hänen palatessaan tajunnan keskiöön. Tämä oli hyvin harvinaista. Itse ajatus ei ollut: se koski kirjanpitoa. Eero oli illan, yön ja aamun tunteina kehitellyt vaihdantajärjestelmän, jota hän päätti testata yksityisissä keskusteluissa päivän aikana. Palautteesta riippuen hän saattaisi esitellä ehdotuksensa iltanuotiolla koko yhteisölle.
Aamupalan jälkeen Eero keskusteli Aapon kanssa puhtaasta lahjasta. Oliko sellaista? Aapo oli sitä mieltä, että vaikka antaja ei odottaisikaan vastalahjaa, ja vaikka tämä jopa painottaisi ettei hyväksy sellaista, niin lahjan saaja tuntee yleensä velvollisuudekseen vastata lahjaan. Tai hän haluaa vastata lahjaan, syystä tai toisesta, kenties välttääkseen alemmuudentunteen. Sanotaan myös että hyvä pitää laittaa kiertämään. Jos esimerkiksi joku pelastaa henkesi, niin et voi yleensä maksaa hänelle pottuja pottuina, vaan ainoa mahdollisuutesi tasata tilit on pelastaa jonkun toisen henki jos mahdollisuus siihen aukenee.[2]
Minkä arvoinen vastalahjan sitten tulisi olla? Sen soisi arvoltaan vastaavan jotakuinkin alkuperäistä lahjaa. Jos saat lahjaksi jotakin minkä markkinahinta on 20 euroa, niin antamasi vastalahjan markkinahinnan olisi suotavaa olla lähellä 20 euroa, ja mieluummin yli kuin alle. Joskus markkinahintaa on tietysti vaikea määrittää, ja lahjalla voi olla erityistä henkilökohtaista arvoa. Mutta nyrkkisääntönä, varsinkin kun kyseessä on tavallinen vaihdettava hyödyke, voidaan pitää markkinahintojen vastaavuutta.
Merellisen lounaan syötyään Eero marssi Laurin pakeille. Hänellä oli Laurille pari teknologiaan liittyvää kysymystä. Miehet keskustelivat pitkän tovin.
Koitti ilta. Yhteisön jäsenet kokoontuivat nuotion äärelle. Eero oli päättänyt esitellä kehittelemänsä vaihdantajärjestelmän, ja tätä varten oli varattu runsaasti aikaa.
Eero aloitti myyntipuheen:
Vaihdantajärjestelmän avulla voitaisiin sivuuttaa raha kokonaan, eikä heidän näin tarvitsisi päästä yksimielisyyteen rahan olemuksesta. Järjestelmässä oli piirteitä jotka muistuttivat lahjataloutta, mutta ilman minkäänlaista tekopyhyyttä. Hyvä laitettaisiin kiertämään, ja samalla varmistettaisiin että se myös palaa sinne mistä se on lähtenyt. Ei olisi lahjaa ilman vastalahjaa.
Yksi järjestelmän eduista olisi se, että enää ei tarvitsisi muodostaa kahdenvälisiä velkasuhteita, eikä siten pitää kirjaakaan niistä. Lauri voisi ottaa Simeonilta vastaan kalaa ilman että hänen tarvitsisi maksaa niistä juuri Simeonille mitään. Simeoni voisi saada maksun Laurille antamistaan kaloista joltakin toiselta, ihan minkä tahansa hyödykkeen muodossa. Ja Lauri voisi maksaa Simeonilta saamansa kalat antamalla vaikkapa Fortuna-pelin Eerolle. Kansainvälisen kaupan termejä käyttäen: bilateraalisesta epätasapainosta huolimatta vaihdanta olisi multilateraalisessa tasapainossa.
Kaikki tämä, ja paljon enemmänkin, voitaisiin saavuttaa periaatteessa hyvin yksinkertaisen kirjanpitojärjestelmän avulla.
Kuvitellaan tilanne, jossa Tuomaksella on jotakin mitä Aapo haluaa, vaikkapa kookospähkinä, mutta Aapolla ei ole mitään mitä Tuomas haluaisi – eikä edes suolaa. Vaihtokaupan suorittaminen on näin mahdotonta. Tuomas voisi tietysti myydä Aapolle kookospähkinän velaksi, sanotaan yhdellä eurolla. Tällöin Aapon pitäisi velkansa maksaakseen toimittaa Tuomakselle myöhemmin jotakin mikä tälle kelpaisi ja jonka hinnaksi molemmat hyväksyisivät yhden euron. Miesten välille muodostunut velkasuhde asettaisi heidät kuitenkin eriarvoiseen asemaan. Jos kaikkien aikojen kynäniekkaa on uskominen, niin molempien asema olisi huonompi kuin mitä se oli ennen velkasuhteen syntyä. Olisi myös hyvin mahdollista että joku toinen olisi vuorostaan Aapolle velkaa, niin että hän ei kokonaisuutta tarkasteltaessa olisi velallinen – mutta silti Tuomakselle saattaisi näyttää siltä että Aapo elää velaksi.
Eikö olisi hienoa jos Aapo voisi saada kookospähkinän Tuomakselta vaikka hänellä ei olisi antaa mitään vastineeksi, eikä hän silti jäisi velkaa Tuomakselle? Näin Tuomas ikään kuin lahjoittaisi kookospähkinän Aapolle. Mutta Tuomas voisi olla varma siitä että hän saa markkinahinnaltaan lahjaansa vastaavan vastalahjan, ei välttämättä Aapolta vaan yhtä hyvin joltakin toiselta yhteisön jäseneltä, oman valintansa mukaan.
Järjestelmä toteutettaisiin näin:
Luodaan keskitetty kirjanpito ja siihen jokaiselle yhteisön jäsenelle tili. Aina kun Aapo luovuttaa (myy) jonkin hyödykkeen, tehdään Aapon tilille hyödykkeelle sovitun hinnan suuruinen euromääräinen kredit-kirjaus merkkinä siitä että Aapo on luovuttanut jotakin saamatta mitään vastineeksi. Ja aina kun Aapo vastaanottaa (ostaa[3]) hyödykkeen, tehdään hänen tililleen hyödykkeen hinnan suuruinen debet-kirjaus merkkinä siitä että hän on ottanut vastaan jotakin antamatta mitään vastineeksi. Toisin sanoen, tiliä kreditoidaan kun Aapo antaa ja debitoidaan kun Aapo ottaa. Jos tilillä on kredit-saldo, eli kumulatiiviset kredit-kirjaukset ovat suuremmat kuin kumulatiiviset debet-kirjaukset, niin Aapolla on saatavia muulta yhteisöltä; jos taas debet-saldo, niin Aapolla on velkaa/vastattavia[4]. Niin kauan kuin Aapon tilin saldo pysyy pidemmällä aikavälillä nollassa tai positiivisena (kredit-saldo[5]) tiedämme että Aapo on antanut muille yhteisön jäsenille vähintään yhtä paljon hyödykkeitä, euroissa mitattuna, kuin on heiltä ottanutkin. Voimme näin todeta että hän on kantanut kortensa kekoon eikä ole elänyt toisten kustannuksella.
Samalla tavalla pidetään kirjaa jokaisen yhteisön jäsenen kaupoista. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jokaisen kaupan yhteydessä tehdään myyvän (hyödykkeen luovuttavan) osapuolen tilille x euron suuruinen kredit-kirjaus ja ostavan (hyödykkeen vastaanottavan) osapuolen tilille x euron suuruinen debet-kirjaus. Kaupan osapuolet eivät kuitenkaan missään vaiheessa saa tietää toistensa saldoja; heillä ei ole tietoa toistensa kaupankäyntihistoriasta.
Käytetään esimerkkinä Laurin ja Tuomaksen välisiä todellisia kauppoja kahdelta edelliseltä päivältä. Oletetaan että molempien miesten tilit uudessa vaihdantajärjestelmässä ovat alussa nollilla, eli että heillä ei ole sen kummemmin saatavia kuin velkaakaan.
Ensin Tuomas ostaa Laurilta Fortuna-pelin 15 eurolla: Debet (DR) Tuomas 15 €, Kredit (CR) Lauri 15 €. T-tilit näyttävät tältä:
Seuraavaksi Tuomas myy Laurille viisi kiloa suolaa: DR Lauri 5 €, CR Tuomas 5 €. Tilit:
Päivän päätteeksi tilanne on se että Laurilla on saatavia muilta yhteisön jäseniltä – ei Tuomakselta erikseen – 10 euron arvosta ja Tuomaksella vastattavia muille 10 euron arvosta:
Huomionarvoista on se, että Lauri ei tiedä että Tuomaksella on vastattavia, eikä Tuomas tiedä että Laurilla on saatavia. Heillä ei ole tietoa toistensa saldoista keskitetyssä kirjanpidossa. Tämä asettaa heidät lähtökohtaisesti tasavertaiseen asemaan. Vertaa tätä todelliseen tilanteeseen jossa Tuomas jäi Laurille 10 euroa velkaa. Uuden vaihdantajärjestelmän puitteissa Lauri ei voi esittää mitään vaatimuksia Tuomaksen tai kenenkään muunkaan suuntaan velkojan ominaisuudessa. Ei niin että hänen tarvitsisikaan: sen kun vain lähtee ostoksille – kyllä myyjiä aina riittää.
Kolmannen päivän aamuna Tuomas myy Laurille vastapuristettua appelsiinimehua neljän euron hintaan: DR Lauri 4 €, CR Tuomas 4 €. Jälleen on syytä huomata, että todellisuudesta poiketen Tuomas ei lähesty Lauria velallisena, vaan tasavertaisena kauppakumppanina. Näin velkoja-velallinen-asetelma ei myöskään pääse vaikuttamaan hintaneuvotteluihin. Voisi olla esimerkiksi niin, että Lauri reiluna kaverina tuntisi painetta hyväksyä Tuomaksen myyntitarjous vain antaakseen velalliselle mahdollisuuden maksaa velkansa.
Lopputuloksena Laurilla on saatavia kuuden euron arvosta ja Tuomaksella on saman verran vastattavia:
Tilanne eroaa todellisesta tilanteesta vain siinä että Laurin ja Tuomaksen välillä ei ole velkasuhdetta. Lauri voisi seuraavaksi ostaa vaikkapa Simeonilta hyödykkeitä kuuden euron hintaan ja näin hänellä ei enää olisi saatavia; ja Tuomas voisi myydä Simeonille hyödykkeitä kuuden euron hintaan ja päästä näin eroon vastattavistaan. Tällöin kirjattaisiin:
Uuden vaihdantajärjestelmän ansiosta he voivat ostaa toisiltaan hyödykkeitä suorittamatta myyjälle maksua, ja silti myyjä voi luottaa siihen että hän saa korvauksen myymistään hyödykkeistä. Ja jos pidemmän aikavälin dynaamisessa tarkastelussa kaikki myyjät saavat korvauksen myymistään hyödykkeistä, niin kaikkien ostajien on samalla täytynyt suorittaa korvaus ostamistaan hyödykkeistä.
Eero lupautui toimimaan kirjurina siinä tapauksessa että järjestelmä hyväksyttäisiin kokeiltavaksi. Jos tarkkoja ollaan, niin ei hänen tarvitsisi tehdä kirjauksia itse – teknologia huolehtisi niistä. Lauri ja Eero olivat jo tehneet teknistä puolta koskevan toteutettavuustutkimuksen. Bussin matkatavaratilasta sattui löytymään kaikki mitä tarvitaan huippumodernin tietojärjestelmän luomiseen. Eero voisi käydä läpi tekniset yksityiskohdat huomenna, jos kiinnostusta löytyisi.
Tähän päättyi Eeron esitelmä, joka muistutti joidenkin mielestä Nassim Nicholas Talebin kirjoja: turhan pitkä ja täynnä keskeisen idean toistoa.
Seuraavaksi suoritettiin huutoäänestys siitä hyväksytäänkö Eeron ehdottama vaihdantajärjestelmä kokeiltavaksi. Selvä enemmistö oli valmis antamaan järjestelmälle mahdollisuuden. Voimakkain epäily kohdistui siihen miten estettäisiin se että joku elää muiden kustannuksella, tekemättä itse juurikaan töitä. Monet olivat sitä mieltä että velkaantumiselle piti asettaa tiukka ja hyvin matala yläraja. Aapo, joka oli suorittanut sosiaalipsykologian opintoja virtuaaliyliopistossa, onnistui kuitenkin järkeilyllään lopulta vakuuttamaan muut siitä ettei tällaista rajoitusta tarvittaisi. Hän selitti kuinka kukaan rationaalinen toimija ei uskaltaisi suuremmin velkaantua näin pienessä ja täysin suljetussa yhteisössä, sillä tuollainen toiminta paljastuisi ennen pitkää, ja tämä johtaisi muiden hyljeksintään ja pahimmassa tapauksessa kyseisen yksilön sulkemiseen kokonaan vaihdannan, tai jopa koko yhteisön, ulkopuolelle. Paluu luontaistalouteen romahduttaisi kenen tahansa elintason. Näin ainoaksi rationaaliseksi vaihtoehdoksi jokaisen yksilön kohdalla jää velanmaksu ilman suurempia viivytyksiä.
Kukaan ei myöskään uskaltanut kiistää Simeonin väitettä jonka mukaan olisi epärationaalista olla käymättä unten maille joko nyt, heti tai välittömästi.-------------------------------------------------------------------------------------------------------
[1] Lainaus on peräisin esseestä ”Tasoitus” teoksessa ”Emerson, Ralph Waldo: Esseitä. Suomentanut J. A. Hollo. Humanitas 4. Porvoo: WSOY, 1958”.
[2] Emerson (ibid.): ”Luonnon järjestyksen mukaisesti emme voi tehdä hyvää niille, jotka tekevät hyvää meille, tai voimme tehdä vain harvoin. Mutta se hyvä, mitä saamme toisilta, meidän on maksettava takaisin, rivi riviltä, teko teolta, sentti sentiltä jollekin ihmiselle. Varo ettei liian paljon hyvää jää käteesi. Se mätänee nopeasti ja tulee matoihin. Maksa se pois pian jollakin tavalla.”
[3] Ostaa, lat. 'emere'. “Emere is to take, to accept something from someone” - Marcel Mauss, "The Gift".
[4] Nämä ovat minulle rinnakkaisia termejä.
[5] Vaikka kredit-saldoa ei ole kaikkialla kirjanpidon maailmassa mielekästä yhdistää positiiviseen saldoon, niin velkakirjanpidon yhteydessä on luontevaa ajatella kreditin olevan plussaa, saamisia, ja debetin miinusta, velkaa. Maallikko pysyy hyvin kartalla jos korvaa mielessään sanan 'kredit' plus-merkillä ja sanan 'debet' miinus-merkillä. Näin "t-tilin" vasen puoli edustaa miinusta ja oikea puoli plussaa.
No comments:
Post a Comment